Google Analytics

tiistai 30. marraskuuta 2010

Elämyksellistä aikaa!

Kuten nimikin jo kertoo, lähdimme luomaan yritystä joka tuo ”elämyksellistä aikalisää” työyhteisöille, jotka ovat nähneet työarkea. Millainen tiimi tällaisen yrityksen voisi perustaa? Meidän mielestämme luova, erilaisia persoonallisuuksia omaava sekä ehdottomasti tiimipelaajista koostuva ryhmä.

Vaikka yrityksemme synty on vaatinut todella isoja ja kipeitä ”synnytystuskia”, pysyimme silti koossa ja pääsimme eteenpäin. Jos joskus ei opi kaatumaan niin ei kyllä opi nousemaankaan ja jatkamaan eteenpäin. Kymmenen erilaista persoonaa kävi ahkerasti työn kimppuun ja kaikilla oli omanlaiset näkemykset siitä, mitä me olemme. Pikkuhiljaa näkemyksemme kuitenkin yhtenäistyivät. Yrityksemme syntyi siis vaikeuksista, mutta uskomme, että tämä kaikki päättyy voittoon ;) Eikös se niin yleensä mene?!

Jaoimme yrityksemme tiimeihin, markkinointi- ja taloushallintotiimiin. Näissä eri ryhmissä työskenteli vielä pienempiä ryhmiä, joten työ oli tehokasta. Markkinoinnin puolella tämä toimi hyvin. Taloushallinto on taas sen verta monimutkaisempaa, että siellä tehtiin hyvin paljon töitä ” kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta” tyylillä.

Päätimme yrityksen kehityksen myötä, ettei meillä ole tarkkaa johtajaa, toimitusjohtajaa, muuta kuin asiapapereissa. Pelaamme meidän huipputiimillä niinpä sellaista emme kokeneet tarvitsevamme. Minä ja Annika olemme kuitenkin ottaneet hieman vastuuta siinä mielessä, että meillä on potkua antaa sekä ruusuja että risuja ja muutenkin kokemusta johtamisesta. Suoraan puhuminen ei pelota.

On selvää, että yrityksemme on hyvin rikas, ja rikkaan meistä tekee erityisesti se, että meillä on Marika. Muilla kilpailevilla yrityksillä ei ole samanlaista henkilöä töissä. Hän tarjoaa erilaisia näkemyksiä, sellaisia mitä meidän ikäryhmä ei ehkä näe. Joten mielikuvituksellamme ja asianhoitotyylillämme ei ole siten ”kattoa”. Vapiskaa siis siellä toimistoissanne :P
Opiskelijana koen, että tämä on todella hyvä kokemus. Vaikka yritystä ei ole olemassa, saimme haasteen, jonka meidän pitää kohdata. Haasteista oppii aina ja mitä vaikeampi se on niin sen parempi. Uskon, että meillä jokaisella on nyt muodostunut selkeä kuva siitä, miten yritys perustetaan, mitä tekisi niin kuin olemme ryhmässä tehneet ja mitä jättäisi tekemättä. Tämä on loistava projekti ja tätä on jatkettava vielä monta vuotta.

Aurinkoisin terveisin,
Jaana
Time Out Adventures Oy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei,
kommentit ilmestyvät pienellä viiveellä. Jouduimme ottamaan käyttöön kommenttien moderoinnin, koska mainoksia alkoi tulvia sivustolle.