Google Analytics

torstai 24. helmikuuta 2011

Tapahtumarikas helmikuu!

2.2.2011 Tampereen ammattikorkeakoulu järjesti kyky-messut joihin osallistuimme yrityksemme Speed-liikuntakeskus oy:n kanssa. 
Aloitimme messut asettamalla ständit ja tarkastamalla että työpisteemme on edustava ja kaikki tarvittavat henkilöt ja tavarat olivat paikalla. Seuraavaksi lähdimme kiertämään ja tutustumaan toisten yrityksiin ja näytillä oleviin myyntipisteisiin. Tarkoituksenamme oli luoda uusia kontakteja ja saada aikaan yrityskauppoja. Onnistuimme tavoitteisaamme hyvin.
Päivä oli mukava ja opettavainen ja jokainen yrityksemme jäsen hoiti omalla tavallaan kortensa kekoon. Mahdollisuus osallistua opiskelijana messujen järjestämiseen oli kokonaisuudessaan palkitseva. Puhuimme jälkikäteen, että olisi hienoa jos samanlaisia tilaisuuksia tulisi vielä toistekkin eteen.
Seuraava messutapahtuma johon osallistumme on Virossa, Meri-ja vapaa-aikamessut 10.3-12.3.2011. Oppilaat jotka osallistuvat reissuun odottavat sitä jo innolla uusien kokemuksien saralla.
          

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Messuilut messuiltu

Päivä oli pitkä mutta rento. Teemamme oli kuten arvata saattaa – kahvipaussi. Kahvia meillä kuluikin päivän mittaan runsaasti ja se olikin mielestämme onnistunut valinta. Kahvin lisäksi papupurkkimme veti innostunutta väkeä arvaamaan papujen määrän.

Onnistuimme päätavoitteessamme tehdä yrityksemme ja sen tuotteet tunnetuksi. Runsas tarjottavamme kiinnosti ja houkutti väkeä osastollemme. Siinä kävijän kahvia siemaillessa, saatoimme kertoa yrityksestämme ja tuotteistamme ja jakaa esitteitämme. Onnistuimme myös tavoitteissamme herättää mielenkiintoa ja toivottavasti myös loimme myönteistä yrityskuvaa.

Päivän tunnelma oli hyvin myyntihenkinen. Varmasti kaikki saivat myyntiä aikaiseksi, mekään emme olleet muita huonompia! Myyntineuvotteluista emme tulleet tyhjin listoin. Olisimme kuitenkin toivoneet enemmän myyntiä myös neuvottelupöytien ulkopuolella.

Yrityksemme esittely oli onnistunut huolimatta melko huonoista puitteista. Englannin kielikin taipui sujuvasti ja herätimme ihmetystä tamperelaisten keskuudessa kielivalinnastamme. Olo oli tuolloin kieltämättä ammattitaitoinen.

Hallia kierrellyt Papu-krokomme ei sekään varmasti ollut turha juttu. Harmi vain, että muutamalle muullekin yritykselle oli syntynyt sama idea.

Uusia kuulumisia voitte lukea blogistamme vendoliino.blogspot.com!

Terveisin,
Vendoliinolaiset

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Messuhuumaa

Messut vierähtivät yhdessä rytinässä ja kotiin palattiin monta kokemusta rikkaampana. Messujärjestelyitä teimme paljon etukäteen ja painoimme jokaiselle yrityksemme t-paidat. Tämän lisäksi tarjosimme yrityksemme ständillä teemamme mukaisia karkkeja ja itse leivottuja enkelikeksejä. Omasta mielestämme onnistuimme hyvin ja meillä jokaisella oli hauskaa. 
Tavoitteenamme oli olla yhteyksissä jokaiseen yhdeksääntoista yritykseen ja tavoitteemme täyttyi. Tutustuimme muiden yritysten palveluihin ja esittelimme omaa yritystämme niin muille yrityksille kuin messuilla käyville yksityishenkilöille. Ennen kaikkea teimme jo messuilla paljon MYYNTEJÄ ja ennen kaikkea meiltä pyydettiin myös monia tarjouksia. Messut olivat meille hyvin tuottelias tapahtuma. Enkelinsiipiset mainostajamme houkuttelivat asiakkaita ständille samaan aikaan kun myyntineuvottelijamme kävivät keskusteluita muiden yritysten kautta ja virkamieshattu päässä markkinointipäällikkömme hoiti firman esittelyn estradilla.
 Kaiken kaikkiaan messut olivat meidän kannaltamme menestys, sillä saimme vanhojen asiakkaiden lisäksi monia uusia ja tutustuimme myös Tampereen yrityksiin ja heidän tarjontaansa. Myös messutarjoustamme (perusturvapaketti 999€) hyödynnettiin paljon. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!
Muistattehan myös tarkistaa kotisivumme ja blogimme!
http://guardian-angel-security.projects.tamk.fi/
Kevätterveisin,
Guardian Angel Security

torstai 3. helmikuuta 2011

Jälleen kerran elämyksellistä aikaa!!

Kappas vaan, tämän vuoden odotetuin tapahtuma: TAMK:n Messut, ovat ohi. Olimme jo syksystä asti odotelleet tätä "kynsien näyttämisen" paikkaa. Hyvin tämä olikin onnistunut, sillä tapahtumassa tuli solmittua hyviä diilejä ja ennen kaikkea tehtyä MYYNTEJÄ.
 
Tapahtumaa suunnittelimme kahdessa palaverissa, jolloin loimme toimintasuunnitelman, tehtävänjaon ja vastuut. Harmitti paljon, kun emme missään vaiheessa saaneet kunnolla tietoa tapahtumasta, tarkoitan nyt sellaista tietoa, jonka takana voisi seistä. Moni taho olisi tullut meidän tueksemme tapahtumaan, mutta koska meillä ei ollut mitään virallista dokumenttia tapahtumasta antaa, he jäivät pois.
 
 
Pieniä yllätyksiä päivän aikana myös sattui. Yksi hassuimmista oli ehkä se, että saimme tietää vasta itse tapahtumassa, että kyseessä on ennen kaikkea myyntitapahtuma. Olen kuitenkin ylpeä meidän tiimistä, joustavuutta meistä ainakin tämän perusteella löytyy. Kukaan meistä ei laittanut peukaloa suuhun, vaan täysiä mentiin ja omia rajoja koeteltiin. Onnistuimme materiaalisten etujen lisäksi myös pehmeissä arvoissa, sillä lähestulkoon jokainen joka kävi meidän pisteellä, lähti pois hymy suulla.
Messupäivän tunnelmat olivat siis huipussaan, kiitos meidän mahtavan tiimihengen ja monen muun iloisen yrityksen, hauskaa oli ja yritysdiilejä syntyi.
 
PS. Muistakaa käydä meidän kotisivuilla:
http://koti.tamk.fi/~prjtimeout-adventures/Etusivu.html
Parhain terveisin,
Time Out Adventurelaiset!!